tiistai 8. helmikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet

Oho, siitähän on vierähtänyt jo pitkä tovi kun on edellisen kerran kirjoiteltu blogiin. Noh paljon on tallilla lokakuun jälkeen tapahtunut, lähinnä (taas) hevosten vaihdon merkeissä. Luntahan meillä Hollannissakin on piisannut, ei onneksi ihan niin paljoa kuin Suomessa (jossa on tullut talven aikana kyllä vierailtua), lähinnä tuo lumi on muuttunut jo jääksi ja loskaksi..

Suomesta vuoden lopulla ostettiin uusia hevosia kun Miitsusta käytiin hakemassa kolme uutta estevarsaa. Ori Boogie Night Mi ja tamma Part-Time Lover Mi ovat 1-polvisia, kun taas tamma Channah Mi on pitkäsukuinen, jossa yhdistyy vanhat oldeburg linjat saksalaisiin hannover linjoihin. Myös Solo:sta saatiin Wasbaariin tamma kun Jinxie-Dix Solo lennätettiin Hollantiin. Muita uusia hevosia on koulupainotteinen trakehner ori Wildebeest sekä estepainotteinen trakehner ori Dark Deathcap. Tallin viimeisin vahvistus on tänään Suomesta lentänyt 5-vuotias FWB tamma No Poetry.

Talliin on myös jätetty omia kasvatteja. Tammikuussa syntyneistä kolmesta varsasta, yksi lennätettiin Suomeen ja kaksi tyttöstä jäi kotiin tulevaisuudessa jatkamaan sukujaan. Tytöt ovat Way Too Wicked WAS (i. Shadow's Wizard e. Shadow's Wonder Why) ja Copacabana WAS (i. Mortal Remains PB e. Chianti FW). Myös helmikuussa on jäämässä muutama varsa kotiin.

Se niistä uusista hevosista. Iso talli on pian tupaten täynnä, ja varsa puoli ammottaa taas tyhjyyttään kunhan nuoriso kasvaa kisaikään, noh niinhän se vähän menee. Tallin hevosista kaksi käytettiin Suomessa kantakirjassa. FWB ori Shadow's Wizard palkittiin III-palkinnolla ja fwb tamma Shadow's Viva Alegra II-palkinnolla. Myös fwb vanhus Shadow's Flying Dutch on käynyt laatuarvosteluissa, saaden niin KERL kuin KERJ tilaisuuksistakin III-palkinnot.

Ystävänpäivähän se on myös pian ovella. Tallin henkilökunta viettää sen töiden merkeissä. Fabrilla on kova työ nyt leipoa Remusta (Reinhold WAS) isänsä veroista koulutähteä. Onnea vain herralle yritykseen, Remu on nimittäin perinyt ihania luonteen piirteitä isukiltaan. Kai sitä talliin aina yksi diiva lisää mahtuu, haha. Otto ja minä sen sijaan työstetään hiki hatussa muita nuoria rataesteillä. Otolle olen jättänyt nuo rasittavimmat pääösin, mm. Mortin ja itse sitten opetan tyytyväisenä näitä mamman pikku mussukoita kuten Beniä :D Flanellilla on kädet täynnä sitten kisaikäisten kanssa, kaikki kun vaatii oman aikansa ja vähän enemmänkin.

Ei sitten muuta, kuin lumisin terveisin,
Hamzi